Pohjolan jumalattaret

Valo tulee Pohjolasta

Pohjolan jumalattaret edustavat tämän pohjoisen maaperän korkeinta potentiaalia. Heidän ikiaikainen energiansa on säilössä maan kultaisessa hermoverkostossa. Ja he ovat tänäkin päivänä erittäin elossa. Pohjolan jumalattaret auttavat meitä toteuttamaan unelmiamme. He muistuttavat meitä siitä, keitä me todella olemme. Ja kun me olemme tehneet sielunhakumatkamme ja kuulemme sydämemme äänen, me samalla myös avaamme yhteytemme näihin jumalatarenergioihin. Pohjolan jumalattaret tahtovat meidän olevan villejä ja vapaita, rohkeita ja ylväitä, runsaudessa eläviä ja säteileviä! He pyytävät meitä astumaan oman elämämme rockstaroiksi. Ja sinä itse saat päättää, miten haluat rokata. Meillä Pohjolan naisilla, jotka nyt olemme täällä maan päällä, on jotain mitä aikaisemmilla sukupolvilla ei ole ollut. Nimittäin rajattomat mahdollisuudet. Nöyränä kiitämme aiempia sukupolvia, jotka ovat tämän kaiken meille luonneet. Me voimme nyt nauttia tästä paratiisista, jossa kaikki on jo valmista. Ja samalla kuulostella, mitä meidän on tarkoitus synnyttää tähän maailmaan. Mikä tulee olemaan meidän perintömme?  Nyt on kukoistuksen aika!

Klikkaa alta nimiä lukeaksesi lisää kustakin jumalattaresta ja selataksesi linkitettyjä tuotteita.

0 tuotetta
Ostoskorisi on tyhjä

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

Suodata tuotteita

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 12.4.2022 alkaen.

Verkkokauppa

Blooming Apple Tree
Sääjärventie 56
13330 Harviala

0503044562
marjut@bloomingappletree.fi
bloomingappletree.fi/
FI23936274

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Paytrail, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat Walley/Jousto-lasku ja - osamaksu, korttimaksu, mobiilimaksutavat sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Paytrail Oyj:n (Y-tunnus 2122839-7) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Blooming Apple Tree Oy:n yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Blooming Apple Tree
Sääjärventie 56
13330 Harviala

0503044562
marjut@bloomingappletree.fi
bloomingappletree.fi/
FI23936274

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Toimitusmaksu on 6,90/paketti. Yli 150 euron ostoksiin toimituskulu on ilmainen.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Palautusehdot eivät koske miniretriittejä eikä kursseja.

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.